Tampereen Sävel 2013

20130609-195353.jpg

Tampereen Sävelen kuorokatselmus oli jälleen erittäin kovatasoinen. Myös Qoron työ palkittiin kolmella hopeisella leimalla, mistä olemme erittäin onnellisia. Päätöskonsertissa kuultiin huikeita esityksiä helminään kolme kultaista leimaa saavuttaneet Musica-kuoro sekä Spigo, joita Qoro haluaa onnitella ehdottomasti ansaitun menestyksen johdosta.

Qoron viikonloppu Tampereella sisälsi katselmuksen lisäksi laulua Lasten kulttuurikeskus Rullassa sekä iloista yhdessä oloa nauttien kesäisestä kaupungista yhdessä laulaen. Seuraavaksi Qoro jää ansaitulle kesätauolle kunnes elokuussa jälleen kohtaa määränpäänään Art Goes Kapakka, joulu ja ennen kaikkea Riika kesällä 2014

20130609-195320.jpg

20130609-195433.jpg